Poistamme muurauksen kosteuden pysyvästi. Takuulla.

Nouseva kosteus on maaperän vettä, joka nousee huokoisen muurauksen kapillaareja pitkin ylöspäin — samalla tavalla kuin vesi sienessä. Sitä syntyy, kun seinän juuressa vaakasuora vesieristys puuttuu, on rikkoutunut tai kulunut; tämä on tyypillinen ongelma vanhoissa rakennuksissa, jotka on rakennettu ennen nykyaikaisten normien käyttöönottoa. Tavallisessa tiilimuurauksessa kosteus nousee yleensä 50–150 cm, kivi- tai sekamuurauksessa jopa yli 2 m, riippuen materiaalin huokoisuudesta ja kapillaarinousun korkeudesta.

Sen tunnistaa kolmesta tyypillisestä merkistä: lattian suuntaisesta vaakasuorasta kosteusrajasta, pinnan valkoisista suolakiteytymistä (maaperään liuenneet nitraatit, kloridit ja sulfaatit) sekä kausivaihtelusta — kosteus on voimakkaampaa talvella, kun vesi ei haihdu, ja vähemmän näkyvää kesällä. Suolat kiteytyvät haihtumisen yhteydessä ja murentavat laastia vähitellen sisältäpäin, joten pelkkä ylimaalaus piilottaa ongelman, mutta ei pysäytä sitä.

Kondenssikosteus syntyy huoneen sisällä, ei muurauksessa. Lämmin ilma sitoo tietyn määrän vesihöyryä; kun se kohtaa pinnan, jonka lämpötila on kastepisteen alapuolella (tyypillisesti kylmä nurkka, ikkunanpieli tai kylmäsilta), höyry tiivistyy vedeksi. Avaintekijöitä on kolme: sisätilojen höyryn tuotanto (suihku, ruoanlaitto, pyykin kuivaus, asukkaiden hengitys), riittämätön ilmanvaihto ja kylmät pinnat, jotka johtuvat heikosta lämmöneristyksestä tai lämmittämättömästä huoneesta.

Tyypillisiä oireita ovat: hometta nurkissa ja ikkunoiden ympärillä, pisaroita laseissa, märkiä kohtia ulkoseinissä talvella sekä pysyvästi yli 65 %:n ilmankosteus. Vesi ei tässä tapauksessa tule maasta eikä julkisivusta — se syntyy suoraan rakennuksessa, joten ratkaisu on parempi ilmanvaihto, höyryntuotannon vähentäminen ja pintojen lämpötilan nostaminen (lämmöneristys, lämmitys).

Painekosteus on vettä, joka vaikuttaa muuraukseen hydrostaattisen paineen alaisena — tyypillisesti kellarikerroksissa ja kellareissa maanpinnan alapuolella, joissa seinät erottavat sisätilan kosteasta maaperästä tai ulottuvat pohjaveden pinnan alapuolelle. Maaperän vesi painaa kellarin seiniä ja lattiaa ja tunkeutuu pienimmistäkin halkeamista, työsaumoista ja jopa betonin tai muurauksen rakenteen läpi, ellei niitä ole eristetty painevettä vastaan.

Oireita ovat: paikalliset märät läikät korkeudesta riippumatta (toisin kuin nousevan kosteuden vaakasuora raja), pisarat tai valumat seinillä sekä vesi nurkissa rankkasateiden jälkeen tai keväällä lumen sulaessa. Käsitettä rakennekosteus käytetään laajemmassa merkityksessä kaikesta kosteudesta, joka pääsee rakenteeseen rakenteellisen vian vuoksi — esimerkiksi puuttuvan salaojituksen, vaurioituneen ulkoeristyksen tai tuulettamattoman kellarin takia. Ratkaisu poikkeaa olennaisesti nousevan kosteuden hoidosta: se vaatii toimenpiteitä ulkopuolelta (salaojitus, seinien vesieristys painevettä vastaan, sadevesijärjestelmien kunnostus). Pelkkä injektointi seinän juuressa ei pysäytä painevettä — se ratkaisee vain kapillaarisen nousun.

Ne eroavat veden lähteen ja sen suunnan mukaan, josta vesi muuraukseen pääsee. Nouseva kosteus nousee alhaalta muurauksen kapillaareja pitkin maasta. Painekosteus tulee sivusta tai alhaalta hydrostaattisen paineen alaisena (tyypillisesti pohjaveden pinnan alapuoliset kellarit). Tunkeutuva kosteus kulkee ulkoseinän läpi — sade vaurioituneen julkisivun kautta, haljennut sadevesiputki tai katon vuoto. Kondenssikosteus syntyy huoneen sisällä, kun kostea ilma tiivistyy kylmälle pinnalle.

Kukin vaatii eri ratkaisun: nouseva — vaakasuora sulku seinän juuressa (injektointi, sahaus); paine — ulkoinen vesieristys ja salaojitus; tunkeutuva — julkisivun, sadevesijärjestelmän ja katon korjaus; kondenssi — ilmanvaihto, lämmöneristys ja höyryntuotannon vähentäminen. Pahin virhe on diagnosoida syy väärin ja hoitaa väärää kosteustyyppiä — oire katoaa muutamaksi kuukaudeksi, mutta vesi palaa.

Kolme nopeaa merkkiä: kosteuden raja (vaakasuora = nouseva, paikallinen = tunkeutuva), valkoiset kiteytymät (vahva merkki nousevasta kosteudesta) ja home nurkissa tai ikkunoiden ympärillä (vahva merkki kondenssista). Epävarmassa tilanteessa tehkää lyhyt testimme tai tilatkaa kosteusmittaus paikan päälle.

Maaperän suolat nousevat veden mukana ja kiteytyvät pinnalle veden haihtuessa. Kiteytymät ovat diagnostinen merkki — jos näette niitä, seinässä on aktiivista veden liikettä. Lisäksi suola vahingoittaa laastia sisältäpäin; pelkkä ylimaalaus piilottaa ongelman, mutta ei ratkaise sitä.

Home alkaa kasvaa 24–72 tunnin kuluessa, kun laastin kosteus ylittää 70 %. Ilmaan vapautuvat itiöt ovat allergeeneja. Astmaatikoilla tai pienillä lapsilla oireet voivat ilmaantua muutamassa viikossa. Kostea seinä ei ole koskaan pelkkä esteettinen ongelma.

Kuivalla tiilellä on 5–10× parempi lämmöneristyskyky kuin yhtä paksulla kostealla tiilellä. Huokosissa oleva vesi johtaa lämmön ulos. Rakennukset, joiden kellari on laajalti kostea, kuluttavat tyypillisesti 20–30 % enemmän lämmitystä kuin vastaavat kuivat rakennukset.

Pintaoireet (kiteytymät, home) hoituvat puhdistuksella ja homeenestomaalilla. Syytä — muurauksen kapillaareissa olevaa vettä — ei kuitenkaan ratkaise mikään maali tai laasti. Jos ette pysäytä veden lähdettä, kosteus palaa muutamassa kuukaudessa. Pysyvä ratkaisu vaatii teknologista toimenpidettä (pitkäaikaisesti toimiva on esimerkiksi WetBRICK®-geeli-injektointi).

Se auttaa kondenssissa (ilman kosteus). Nousevassa kosteudessa se ei auta lainkaan — vesi ei tule ilmasta, vaan maasta. Ilmanvaihto voi jopa pahentaa kylmyyden tunnetta, sillä kuiva muuraus eristäisi paremmin.